maanantai 26. helmikuuta 2018

Hääbudjetti Excel-taulukkoon

Onpas ollut onnellista kun on ollut toista viikkoa täydellisiä, aurinkoisia pakkaspäiviä! Harmi vain, että ulkoilu on jäänyt aika vähälle, kun tanssitreenit huhtikuun lopulla esitettävää musikaalia varten vievät liikuntaan varattua aikaa. Mutta en valita, tanssiminen on kivaa ja meillä on tosi hyvä porukka :) Nyt seuraavan parin viikon tavoite olisi kyllä käydä Näsijärvellä luistelemassa ja juomassa munkkikahvit Siilinkarin kotakahvilassa. Kahvila on näillä näkymin auki valoisaan aikaan kymppiviikolle asti ja sinne pääsee myös kävellen, kannattaa käydä pyörähtämässä jos on Tampereelle päin asiaa!


Muun harrastelun ohella ollaan suunniteltu häiden yksityiskohtia, mikä on vaatinut myös budjetin tarkennusta. Tähän asti meidän to do -listat budjetteineen sekä jo tehdyt ostokset ovat olleet paperilla hääkansiossa, enemmän tai vähemmän sekavina listoina ja muistilappuina. Nyt sulhaseni teki meille (vaikka vastustelin aluksi) Google Driveen värikoodatun Excel-taulukon, jota molemmat voivat muokata. Siitä tuli niin hyvä, että haluan jakaa sen myös teille! Se laskee automaattisesti, kuinka paljon rahaa on käytetty, paljonko suunnitelluista ostoista on vielä maksamatta ja kuinka isoa osaa rahoista ei ole vielä budjetoitu ollenkaan. Tärkeää on, että värillisiin ruutuihin ei muuta numeroita (ainakaan jos on kuten minä, eikä ymmärrä mitä tekee). :) Taulukossa on myös välilehtiä, joihin voi halutessaan tehdä tarkempaa budjettia eri osa-alueista. Meillä on kokonaisbudjetin lisäksi käytössä koristelubudjetti, jotta ensimmäisen sivun lista ei pitene liikaa. Haluan eritellä kukkiin, kynttilöihin ja muihin pikkujuttuihin varatun rahan, jotta voin helposti tarkistaa, paljonko kaikki ihanat turhakkeet saisivat maksaa, jos niitä tulee vastaan kaupassa!

Molempien käytössä oleva budjetti on tuntunut tosi kätevältä, erityisesti kun se kulkee mukana puhelimessa. Jos jompikumpi tekee varauksia tai ostaa jotain häitä varten, ei tarvitse erikseen muistaa enää kotona kirjoittaa rahasummaa ylös hääkansioon. Lisäksi budjetin siirtäminen yhdessä taulukkoon oli hyvä tilaisuus miettiä nyt, kun suunnitelmat ovat konkreettisempia kuin syksyllä, tuntuuko rahankäyttö järkevältä. Joitakin asioita muutettiinkin, esimerkiksi se, että koristeluun ei käytetä niin paljoa rahaa. Asioita selvittäessä häämessuilla alkoi tuntua siltä, että kaikki ei olekaan niin kallista kuin kuvittelin. Lisäksi ollaan keksitty paljon asioita, jotka vaikuttavat hyvien juhlien muodostumiseen ja vieraiden viihtymiseen enemmän kuin se, että jokainen pinta on peitetty kukilla ja timanteilla. Hauska huomata, miten omakin suhtautuminen muuttuu. Aluksi olin sitä mieltä, että minulle on hyvin tärkeää se, että juhlat näyttävät kauniilta ja viimeistellyiltä, mutta nyt olen alkanut tulla siihen tulokseen, että vähempikin riittää. Kaikkien hauskojen, meidän näköisten yksityiskohtien miettiminen yhdessä sulhasen kanssa on ollut niin kivaa, että mieluummin toteuttaa niitä, kuin alkaa kopioimaan täydellisen näköisiä, jokaista visuaalista yksityiskohtaa myöten mietittyjä Pinterest-häitä, kun raha ei kuitenkaan riitä kaikkeen. :)


Tässä linkki budjettitaulukkoon, olkaa hyvät ja käyttäkää vapaasti! Saa myös kommentoida, jos tulee mieleen parannusehdotuksia. Ensimmäisissä ruuduissa on esimerkkisummia, jotka havainnollistavat, miten taulukko toimii. Muokkaamaan pääsee, jos tallentaa taulukon, tässä on nyt käytössä "vain luku"-ominaisuus. Ihanaa kevättalvea kaikille! 💖
 
 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Tampereen häämessut

Sitten lupaamiani kuvia viime viikonlopun häämessuilta Tampere-talosta! Olen ollut kerran aikaisemmin häämessuilla, Love me do:ssa Helsingissä syksyllä. Se oli bloggarimiitteineen aivan ihana tapahtuma, mutta tästä kerrasta ehkä sai enemmän hyötyä irti, kun näytteilleasettajat oli omasta kaupungista ja pystyi kyselemään tarjouksia.

Esillä oli aika paljon sormuksia ja juhlatiloja, mutta myös koristeliikkeitä, hääpukuliikkeitä (ei tosin sovitusmahdollisuutta), juhlaruokia ja kauneusalan yrittäjiä. Saatiin yhdessä pisteessä ilmaiset käsihoidot tyttöjen kanssa! Lisäksi aulassa oli esillä mallikattauksia, jotka minusta olivat kaikki tyylikkäitä ja toteuttamiskelpoisia, mutta kuitenkin keskenään mukavan erilaisia. Messulavalla oli luentoja mm. seurakunnalta, lakimieheltä, hääsuunnittelijalta, kosmetologilta ja kampaajalta sekä muotinäytökset niin naisille kuin miehillekin. Tuntui hyvältä, kun välillä pääsi istumaan, eikä messusali muutenkaan ollut mitenkään täpötäynnä ihmisiä.

Saaliiksi meidän häitä varten löytyi 500 koristekristallia, paljon ideoita ja valokuvia sekä alennuskuponki hääpukuostoksille Zazabellaan. Lisäksi innostuin varaamaan meille hääyön (tai oikeastaan kaksi) Vaihmalan hovin Kulkurin valssi-sviitistä, jota olimme sulhasen kanssa jo aiemmin miettineet. Ajatuksia herätti myös häämeikin toteutus ja kynsien hoito ennen häitä, mutta vielä en sortunut mihinkään houkutuksiin :)
Tähän pöytään oli kuulemma käytetty kolme eukalyptuksen oksaa,
jotka kuulemma maksavat noin 2 €/kappale.

Kauniit menut käsintehdystä paperista, vahvasti menee harkintaan!
 
Punotut lautasenaluset näyttää ihanan rustiikkiselta ja rennolta.
 
Voi olla, että sulhanen tilaa itselleen mittatilauspuvun täältä. Tällä hetkellä
menossa tarjous, jossa koko setin mistä tahansa kankaasta saisi 700 eurolla.


En ollut ikinä ajatellut, että hevosenkenkiä ja  myrsky-
lyhtyjä voisi tuoda juhlapöytään, mutta toimii!

Ihanat kukkakuvioiset, yhteensopivat menut ja
paikkakortit. Myös tuollaiset lautaset olisi hienot!

 


Purppurahelmen herkkuja



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Viikonloppu kaasojen kanssa

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Toivottavasti olette saaneet viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja tehdä kivoja asioita 💜 Meillä tämä päivä (joka sattuu olemaan myös ällösöpösti meidän vuosipäivä) menee sen verran kiireisesti molempien omissa töissä ja harrastuksissa ettei juhlimiselle ole aikaa, mutta perjantai on onneksi varattu täysin treffi-illaksi!

Viime viikonloppu oli maailman täydellisin hääsuunnitteluviikonloppu, juuri sellainen kuin olen aina ajatellut että hääsuunnittelu voisi parhaimmillaan olla, kun molemmat ihanat kaasoni pääsi tulemaan Tampereelle. Perjantaina käytiin katselemassa häämekkoja Morsiusgalleriassa, ja kokeilinkin kolmea pukua. Yksikään niistä ei tällä kertaa kotiutunut, eikä useampaa ehtinyt sovittaa (parkkimittarista loppui aika), mutta siitä se lähtee! Oli mukavaa, että saatiin porukalla mennä kokeilemaan pukuja ilman myyjää, vaikka en ollut varannut sovitusaikaa. Yllättävää oli se, että hääpukuun pukeutuminen ei ollut yhtään niin jännittävää kuin olisi voinut kuvitella. Saa nähdä, herkistyykö "sen oikean" löytämisestä enemmän.

Hääpukutunnelmoinnin jälkeen lähdettiin ajelulle Lempäälään katsastamaan juhlapaikkoja. Manttaalitalon isännöitsijäpariskunta on ihan huippumukavia. Oli hauskaa jutella ja samalla saatiin rauhassa laskea pistorasioita, mittailla kaiteita ja selvittää kaikkea muuta tässä vaiheessa "ehdottoman tarpeellista", kun häihin on vuosi aikaa. Matka kohti bridezillaa on alkanut... Lisäksi päästiin ihan sattumalta kurkistamaan kirkkoon sisälle. Kotimatkalla käytiin vielä hakemassa iltapalaksi maistelukakku Kakkutaikurilta. Porkkanakakkupohjainen kakku oli todella hyvää, juuri sopivasti kostutettua eikä yhtään liian makeaa. Luulen, että meidän hääkakun tekijä on nyt löytynyt! :)

Viikonlopun aikana ehtii keksimään käsittämättömän paljon hyviä ideoita ja suunnitelmia, kun on ihania ystäviä, jotka jaksavat keskustella loputtomasti häistä. Lauantaina käytiin Tampereen häämessuilla, josta löytyi paljon hyviä ideoita ja tarjouksia, laitan sieltä kuvia loppuviikosta!

torstai 1. helmikuuta 2018

Vuosi aikaa häihin!!

(c) Jussin kota
Tänään on enää tasan vuosi aikaa meidän häihin! 💖 Helmikuun ensimmäinen päivä ensi vuonna on perjantai. Päivällä olisi tarkoitus koristella juhlatila ja tehdä muut viime hetken valmistelut, ja illaksi meillä on varattu Jussin kota. Suunnitelmana on, että meidät vihitään siellä, ja sitten syödään ja saunotaan savusaunassa ihan vain lähimpien ihmisten kanssa. Lauantaina on varsinainen hääjuhla, jota ennen on avioliiton siunaus. Sitä varten saatiin tänään kirkko varattua! Oltiin kuulemma kirkon varauksen kanssa hyvissä ajoin. Eräs kaveri kertoi, että kesällä Tampereella oli varauspäivänä ollut jonoa kirkkoherranviraston ovella jo ennen viraston aukeamista, mutta näköjään helmikuu ei ole yhtä suosittu.


Meidän vihkikirkko on 1500-luvulla rakennettu Pyhän Birgitan kirkko Lempäälässä. Käytiin sulhasen kanssa siellä laulamassa kauneimpia joululauluja, ja ihastuin! Minusta vanhoissa kivikirkoissa on niin täydellinen tunnelma, ja kauniit värilliset ikkunat on plussaa. Hyvä puoli on myös se, että juhlapaikalle on kirkolta vain noin puolen kilometrin matka. Kirkon varaus järjestyi kätevästi puhelinsoitolla, vaikka kumpikaan meistä ei kuulu Lempäälän seurakuntaan. Sulhanen ei kuulu kirkkoon ollenkaan ja minä kuulun kotipaikkakuntani seurakuntaan, joten maksamme kirkon käytöstä 100 tai 200 euroa, hinta pitäisi muistaa vielä tarkistaa. Kuvat tässä postauksessa on suoraan Lempäälän seurakunnan sivuilta. Jos haluatte tarkemman kuvan kirkosta niin käykää kurkkaamassa myös tätä virtuaalikierrosta.

 
 
Tuntuu, että tämän viikon aikana hääsuunnittelu on muutenkin ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Käytiin viime viikonloppuna aivan ihanissa häissä Vaasassa, josta tuli paljon ideoita ja myös innostusta omien häiden suunnitteluun. Sulhasen kanssa ollaan pikkuhiljaa suunniteltu häämatkaa, hääyön hotellia ja tarkistettu budjetin realistisuutta. Ensi viikolla saan molemmat kaasoni Tampereelle, ja mennään häämessuille haistelemaan suunnitteluideoita. Tulee varmasti ihana viikonloppu, odotan jo kovasti!

Ihana kakunkoriste viikonlopun häistä, jossa
 hääparin koira. Ja niin hyvää mutakakkua!