tiistai 26. joulukuuta 2017

Mikä on kun hääsuunnittelu ei enää innosta?



Toivottavasti kaikilla lukijoilla on ollut rentouttava joulu, olette saaneet viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja syödä paljon herkkuja!

Me oltiin sulhasen kanssa joululoman alkajaisiksi Madeiralla, oli aurinkoista ja lämmintä, ja teki niin hyvää ottaa viikko parisuhdeaikaa kiireisen syksyn jälkeen ilman sataa pakollista hoidettavaa asiaa to do -listalla kuumottelemassa.

Joulu ollaan vietetty molemmat omien vanhempien luona. On niin kiitollinen olo siitä, että saa viettää aikaa perheen kanssa ja kerrankin ehtii oikeasti jutella asioista, yleensä vierailut jäävät niin lyhyiksi kun matkaa Tampereelta kotiin on 400 kilometr
iä.

Lukijoille haluaisin pahoitella sitä, että viime aikoina postauksia on tullut harvakseltaan ja niissä häitä on lähinnä hieman jossain kohtaa sivuttu. Jostakin syystä viime aikoina on tuntunut siltä, että hääsuunnittelu ei nyt suju. Kun ei vaan kiinnosta. Tällä hetkellä niin pystyn samaistumaan kaikkiin niihin sulhasiin, joita on vaikea saada osallistumaan häiden suunnitteluun! :)

Eihän siinä ole mitään väärää, jos ei oikeasti välitä värien valitsemisesta tai hääruuan tai -ohjelman miettimistä, mutta minusta tämä tuntuu niin oudolta. Olen kuitenkin varmaan lähemmäs kymmenen vuotta haaveillut häistä, miettinyt minkälaiset juhlat haluaisin ja kihlausta edeltävät pari vuotta selannut hääpinterestiä ihan liikaa siihen nähden, että en ollut edes kihloissa. Olen luullut etten voisi ikinä kyllästyä häihin. Olenkohan nyt vain saanut oman kiintiöni täyteen? Vai oliko syksy liian stressaava, ettei energiaa jää mihinkään ylimääräiseen?

Jotenkin kun ajattelen häitä, ei enää tule vatsanpohjaan sellaista ihanan jännittynyttä kutinaa ja satoja ideoita, mitä haluaisin toteuttaa. Ja kyse ei nyt ole siitä, että meillä menisi parisuhteessa jotenkin huonosti. Päin vastoin, tuntuu että on vielä paljon rakastuneempi olo kuin aiemmin ja ehdottomasti haluan mennä juuri tämän miehen kanssa naimisiin. Hääjuhla on se, joka ahdistaa. Hääsuunnittelusta ensimmäisenä mieleen tulee vieraslista (katastrofin ainekset: haluttaisiin pienehköt häät, ja joku loukkaantuu ihan väkisinkin. En jaksaisi miettiä ketä kavereita tai aveceja jättää kutsumatta ja keitä on pakko kutsua), istumajärjestys (miten saada ne ihmiset viihtymään, jotka eivät tunne juhlista ketään?), miksi vihkipaikan omistaja ei ole viime aikoina vastannut sähköpostiin (olen laittanut jo kaksi viestiä, pitäisi saada aikaiseksi soittaa), ja monta muuta ikävää käytännön asiaa. Onkohan tämä nyt se vaihe, kun haaveilu on ohi ja pitää palata maan pinnalle? :)


Onneksi tässä on vielä aikaa löytää innostus uudestaan, reilu vuosi kuitenkin vielä häihin ja lähes kaikki oikeasti tarpeelliset asiat jo valittu. Onko kenellekään muulle käynyt näin, että innostus lopahtaa kun suuret päätökset on tehty? Luulen, että se vaikuttaa, ettei suunnittelu  tunnu juuri nyt ajankohtaiselta. Koristeita ei jaksa alkaa vielä jemmaamaan kaappeihin, eikä oikein mihinkään jäljellä olevista asioista voi tässä vaiheessa vaikuttaa.

On varmaan normaalia ja ihan hyväkin, että välillä keskittyy aivan muihin asioihin, ja että elämässä on muutakin sisältöä kuin häät. Me ollaan kuitenkin melkein kaksi vuotta kihloissa, ja jos kaiken vapaa-ajan käyttäisi hääsuunnitteluun, olisi varmaan aika tyhjä olo juhlapäivän jälkeen. Olisi silti niin kiva taas jaksaa inspiroitua kuvista ja suunnittelusta. Toivotaan, että se kiinnostus sieltä löytyy keväällä, kun taas pystyy tekemään jotain konkreettista, kuten askarteluja ja hääpukushoppailua!


Hyvää uuden vuoden odotusta kaikille!❤

PS. Love me do -messuilla äänestetään tammikuussa parhaista hääblogeista, käykäähän ehdottamassa omaa lemppariblogianne ehdolle täällä. Syksyn bloggarimiitistä voit käydä lukemassa lisää tästä linkistä.



6 kommenttia:

  1. Olen kuullut muidenkin kertovan samasta asiasta, ja he ovat nimenneet sen hää-ähkyksi. Eikös se ole aika normaalia, että minkä tahansa useamman vuoden kestävän prosessin aikana tulee suvantovaiheita, jolloin homma ei ole päällimmäisenä mielessä? Älä ainakaan ala stressata siitä, ettei sinua juuri nyt kiinnosta. Sitten kun taas kiinnostaa, ovat ajatukset ehtineet muhia ja valintoja on helpompi tehdä. :) Eiköhän into palaa jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  2. Onnea! Blogisi on mukana Vuoden Hääblogi 2018 -finaalissa! Käythän lukemassa finalistien ohjeet osoitteesta https://lovemedo.fi/entry/vuoden-haeaeblogit-2018 ja nappaa blogiisi Vuoden Hääblogi 2018 -finalistien tunnistebanneri, joka kannustaa lukijoitasi äänestämään blogiasi Vuoden hääblogiksi! Mikäli haluat osallistua Hääbloggaajien miittiin 21.1.2018 Kaapelitehtaalla Love me do -häämessujen yhteydessä, laitathan meille meiliä osoitteeseen fanny@lovemedo.fi otsikolla Hääblogimiitti 8.1.2018 mennessä. Ohh the fun we're gonna have!

    VastaaPoista
  3. Mulla koitti samanlainen hää-ähky tuossa aiemmin syksyllä. Se ei toki kestänyt kauaa, mutta hetken jo ihmettelin, että miksi ei joka heti häitä jaksakaan ajatella. Nyt taas, kun tietyt asiat on saatu nytkähtämään eteenpäin, voi katseen suunnata takaisin kevääseen 2019 ja omiin häihin. :) En malta odottaa kevättä, kun saa alkaa kaappeja täyttämään harsoilla ja peileillä ja kankailla ja kaikella muullakin ylimääräisellä hääkrääsällä! :)

    Tsemppiä, kyllä se inspis sieltä palaa! :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on ainakin ilmassa vähän sellaista, että kun hommaa on aika paljon, mutta myös aikaa itse juhliin vielä hyvin, ei oikein osaa tarttua mihinkään. Pinterest on selattu jo moneen kertaan eikä sellaisia uusia ahaa!-elämyksiä pääse syntymään.

    Luulen, että se kipinä löytyy sitten taas yllättäen häämessuilta, toisten häistä tai lehtien sivuilta ja vie mennessään. Ja jos ei, niin sekin on varmaan mahdollista ottaa positiivisena asiana: eipähän ehkä hääpäivänä stressaa niin paljoa. :)

    VastaaPoista
  5. Täällä vähän samanlaiset fiilikset, että ei oikein nappaa häiden suunnittelu. Asiat ei ole edennyt pariin kuukauteen pitopalvelujen takia, mutta eiköhän tammikuussa asiat ala selvitä. Mutta eiköhän se innostus tule takaisin. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla että muillakin on ollut samanlaista oloa! Ja tuo hää-ähky on kyllä tosi kuvaava sana :D

    Ja pinterestin suhteen sama täällä, luulin että sieltä ei loppuisi kiinnostavat kuvat, mutta näköjään senkin suhteen joku raja tulee vastaan mitä jaksaa selailla...

    Luultavasti meille kaikille inspis taas iskee viimeistään sitten kun hääpäivä lähenee ja alkaa sopivasti jännittää :D

    VastaaPoista